Tumblelog by Soup.io
Newer posts are loading.
You are at the newest post.
Click here to check if anything new just came in.

March 15 2017

bellbpoz

Vaikeaksi Sen Kuitenkin Teki Toinen Syy Huomiolleni: En Mahtanut Mitään Sille, Että Hänen Miehekäs Olemuksensa Oli Jo Pidemmän Aikaa Saanut Minut Aivan Sekaisin.



Katsoessani Samia niin läheltä, haistaessani hänen partaveteensä sekoittuneen vienon hien tuoksun ja muistaessani hetken takaisen räjähtävän mielihyvän tunsin yllättäen punastuvani ja hölmön hymyn leviävän kasvoilleni.

Siistiydyttyämme otti Sami minua vyötäröltä kiinni ja painoi minut itseään vasten.
Vaikeaksi sen kuitenkin teki toinen syy huomiolleni: en mahtanut mitään sille, että hänen miehekäs olemuksensa oli jo pidemmän aikaa saanut minut aivan sekaisin. Hänen epävarmuutensa sai fantasiani lentämään vielä vaativampina: mitä epävarmemmalta hän vaikutti, sitä enemmän tahdoin ottaa tilanteen haltuun ja tehdä hänelle kaiken, mitä hän ikinä vain uskaltaisi ajatella.

Nojasin toisella kädelläni sohvaan ja sivelin saappaani kärjellä hieman Samin jalkaa. Vaatetus ei lainkaan vastannut normaalia tyyliäni, mutta nosteessa kaikki räväkkä tuntuu aina oikealta ratkaisulta.

Otin suihin

Kaikki oli normaalisti kunnes eräs mies tarjosi rahaa suihin otosta. Mikko oli parikymppinen ja siististi pukeutunut.
Rupesin ajattelemaan, että mitä jos kuitenkin. Lähdin kuitenkin leikkiin mukaan, tarkoituksena tehdä lopulta oharit.

"Julmaa, että panet mua tällaisella kyrvällä...".

--

Perjantai koitti, tapasimme elokuvissa. Nykyisin meillä on perhe ja omakotitalo. Parru oli puristuksessa paremmin kuin koskaan. Nainen oli kyllä kaunis työvetimissään.

Aurinkoa ja unelmien poikamies

Juuri ajeltu, sileä vakoni oli jo aivan valmiina. Nukahdin uudelleen ja herätessäni mietin, oliko seikkailuni naapurin komistuksen kanssa totta, vai sittenkin vain ihana, tyydyttävä aurinkoinen päiväuni.Mies tokaisi: "Ohhoh, kuinkas sitä nyt rouva näin kosteana käy? Olin edelleen kontillani ja hän seisoi edessäni. Puristin kyrvän varresta hellästi ja runkkasin varovasti samalla, kun se liukui suussani edestakaisin. Minun oli pakko käydä vatsalleni makaamaan, orgasmi oli voimakas ja vei jalat altani.

Mies jatkoi naimistani, rajusti mutta hellästi, sormi edelleen pepussani ja tunsin olevani lähellä.

March 13 2017

bellbpoz

Nuollessani Nännejäsi Huokaat Syvään.



Sitten tajusin, että käteni oli edelleen hänen lantiollaan. Tuijotimme toisiamme silmiin.Mitä jos Johan kavahtaisi hulluuttani?

Annoin hänelle vielä kostean suudelman ja aloin sitten laskeutua alaspäin. Käteni alla tuntui olevan tukeva sauva, joka jatkui Johanin reiden suuntaisesti. Välillä ahmin hänen elintään, sitten taas nuolin hellästi, imin, lutkutin, maiskuttelin, kiusoittelin.

Avasin hänen housujensa napin ja irrotin hänen vyönsä.

Rakastin korkkareita, ja rakastin sitä että tiesin Johanin ihailevan omiani, joilla seisoin nyt galleriassa takamukseni ryhdikkäästi kohotettuna, kuin tarjottimella.

Makasin Hiljaa gynekologin pöydällä naisten lukiessa papereita. Naiset tervehtivät toisiaan ja oven avannut nainen kysyi "onko tämä se?" Juuri kun nainen kertoi tämän, puhelimeeni tuli viesti Isännältäni. Myös Isäntäni oli jo valmiiksi täyttänyt ne, mitä hän ei hyväksynyt. "Pysy paikallasi" Roosa käski.

Diivan kesytys

Jalkojasi et pysty nostamaan laitteesta koska pidän ne alhaalla. Tulen viereesi, otan sinut lämpimään kainalooni ja kuiskaan korvaasi, ei tuo ole oikea nauhoittava kamera. Joka ilta vaihdan kuulumisia heidän kanssaan ja annan vinkkejä laitteiden käytössä ja oikeissa suoritustekniikoissa - vaikka en ole mikään kuntoilufriikki, enkä ole koskaan tosissani punttista harrastanut.

Viime aikoina olen huomannut, että sinä olet aikaisempaa enemmän alannut käymään salilla. Ei ei ei kiljut ja riuhdot köysiä mutta et pääse irti. Nuollessani nännejäsi huokaat syvään. Pyydä ensin lupa. Kysyn, saanko laittaa kasetin myyntiin vai lopetanko kesken?

Nain häntä hyvin ja lopuksi vedin kullini ulos hänen pepustaan. Nyt mäKullini kovettui hänen sisällään ja hänen peppunsa supisteli ympärilläni.

Niin - Niin voi käydä;)
Työnsin kieleni hänen peppureikäänsä naiden kieleni kärjellä. Kaveri kuitenkin vetäytyi lauteelle sellaiseen asentoon, että aivoni olivat revetä! Numba on vielä tallessa.Hän riisui märät uikkarit pois ja kosketin häntä pepulle. Olin kyrpä kovana ja kalu hellänä odottanut tätä hetkeä ties koko ikäni. Mennessämme saunaan katselin, kuinka kundin uimahousut kiiltelivät märkinä. Hellänä aloin imemään hänen kovaa penistään, joka oli vain sekuntien päässä laukeamistaan. Hän hieroi kyrpääni suoraan huuliinsa, hieroi ja hieroi ikään kuin armahtaaksensa minut.

March 12 2017

bellbpoz

Opettaja Kysyi Tuimasti.

Olet aivan pökerryksissä ja tunnet kuinka vain pillusi sykkii ja sykkii valuttaen mahlaasi reisillesi sekä tiputellen sitä lattialle. Alat ahnaasti nuolla sekä imeä kyrvän vartta saaden sen paisumaan ja jäykistymään kasvojasi vasten. Samassa kädet alkavat vaeltaa ylemmäksi ja väriset huokaisten hiljaa.

Kyrpä vedetään maiskahtaen ulos ja toinen kyrpä työntyy samassa suuhusi. Hieman entistä sekavammassa tilassa jäät nyt roikkumaan kahleisiisi tämän kaapu pukuisen vartijan kanssa.

Opettaja rakasti rintojani


En rakasta häntä, avioliittomme on pelkkä kulissi." En uskaltanut sanoa mitään, vaikka huomasin hänen housuissaan pullistuman. Kohouma oli vielä isompi Antin nuorekkaiden farkkujen alta. Kosketin varovasti hänen kivikovaa kaluaan, joka oli yllättävän lämmin. "Haluaisitko kokeilla?" Irrottauduin ja nousin seisomaan. Olin hämmentynyt. Sitten lojuimme toistemme päällä raukeina ja tyytyväisinä. Ja usein olen haaveillut muustakin…" Hän katsoi minua merkitsevästi. Hän katsoi minua raukeasti ja sanoi: "Tule viereen Milla. "O-olen", sanoin hiljaa. opettaja kysyi tuimasti.



Sitten kun olimme syöneet, Jussi vei lautaset pois. Kuiskimme myös rakkauden sanoja. Perseeseen nussiva kaveri kiihdytti vahtiaan ja veti kalunsa pois. Kalu oli minun mahtavan orgasmin aikana hieman lerpahtanut, mutta nyt se oli jo seisokissa.Hän heti kohotti peppuaan niin, että pääsisin varpaillani pyörittelemään hänen peppuaukkoon. En ollut koskaan nähnyt omaa kaluani niin paksuna ja pitkänä kuin nyt remmin sisällä.

Kolmas panopeli

Mitä ihmettä se öykkäri oikein esitti?Oli kieltämättä seksikkään näköistä kun Anu liu’utti käsiään pitkin Johannan paljasta vartaloa, ja sujautti ne sitten pikkuhousujen nauhan alle. Sitten Risto pääsi venttiin.

Lisäksi paikalla oli tällä kertaa uusi aviopari, kolmikymppiset Anu ja Teppo. Olin ollut niin varma, että tästä tulisi onnen iltani, että en mitenkään voinut tajuta lähestyvää pettymystä.

”Hei, mitäs sinä nyt”, Timo keskeytti minut ja katsoi asiakseen muistuttaa että hän sai määrätä tekemisistäni, kun kerran oli voittanut minut koko yöksi. Hän ehdotti, että tekisimme kierroksen tutkimassa, mitä muut parit olivat puuhaamassa, ja se sai yhtäkkiä kiinnostukseni heräämään. Mutta minäkään en ujostellut, ja kumarruin huulillani hamuilemaan Kaisan rintoja ja nännien näpyköitä.Timo sai ventin, ja kummankin homon naamalle ilmestyi harmistunut mutru, kun he puolestaan menivät yli. Olin lähteä siltä istumalta kotiin, mutta pettyneet homot vaativat, että Timon piti riisua minut alasti.

Kaluni yritti epätoivoisesti päästä housujen aikaansaamasta pinteestä, joten päätin helpottaa sen elämää avaamalla vyön, napin, vetoketjun ja kaivamalla rakkauden julman valtikan esiin Grigio Perlan lahkeesta. Nainen katsoi kullini liukumista kosteaan pilluunsa.En koneen etuosassa istuvana voi oikein odottelemaankaan jäädä, mutta toisaalta en lainkaan tiennyt, jatkaako emo koneen kanssa eteenpäin, tai kuinka kauan hänellä mahdollisesti menee. Tämä lady todennäköisesti huomasi sekä sen, että iPodissa pyörivän pornofilmin, siihen malliin se hymyili ja iski silmää. .

"En halua", hän vastasi sitten, nojasi taakse ja sulki silmänsä: "Mmmm... ihana kulli."

"Menkää vaan, mä etin sen ja tuun perästä", jakkupukuinen blondini totesi kyykistyen lattian rajaan, mikä sai hameenhelman liukumaan reittä pitkin aina stay upin pitsisaumalle. Hetken kuluttua nainen tuli takaisin ja istui penkilleen, kulmittain itseäni vastapäätä. , jatkoin.

bellbpoz

Käden Olivat Koko Aika Häärineet Noiden Valtavien Meijereiden Kimpussa, Mutta Nyt Ne Siirrettiin Pakaroille, Joten Veikkasin Lastin Olevan Lähdössä.

Nuori Tom ja naapurin rouvan juonittelut

Hänellä oli kuva, jossa istuin Riittaa vastapäätä kalu pystyssä ja lisäksi pari kuvaa jossa kävelen hänen asunnossaan jykevässä seisokissa. Tuolta verhon raosta pilkistää videokamera. Emmehän me kumpikaan halua, että kuvat tai tämä video päätyisi kaiken maailman netti-pervojen tiirailtaviksi. Kuvassa seisoin ikkunassani pidellen toisella kädellä puhelinta ja runkaten toisella kädellä nopeasti. En uskaltanut avata edes huoneeni verhoja kuin vähän raolleen, koska Tuijan ikkuna oli vastapäätä.

Nyt ne näyttivät lähes irstailta märän paidan alta, paita oli muuttunut käytännössä läpinäkyväksi, mutta naiseni ei tätä muka huomannut vaan jatkoi hääräämistä tuttuun tapaan. Pienen neuvottelun jälkeen alkoi taas rasvan levitys, se eteni alamahasta ylöspäin, ja rinnat tuntui saavan todella paksun kerroksen rasvaa, ainakin niiden pyörittelen nyt vatkaamisen perusteella. Peppua ei ollut aivan niin paljoa kuin voisi toivoa, mutta nätin rehevä pakkaus kaiken kaikkiaan. Sitten hän yrittää jotenkin ohjailla homman niin, että hän saisi sisälleen tuon mahtitangon. Käden olivat koko aika häärineet noiden valtavien meijereiden kimpussa, mutta nyt ne siirrettiin pakaroille, joten veikkasin lastin olevan lähdössä.

March 11 2017

bellbpoz

Muna Suussa Jätkä Mutisi Ei Ja Tunki Samalla Sormeaan Peppuuni.

Metsästyksen jälkeen



- Sano rehellisesti oletko sä ennen tehnyt tällaista?Olemme Timon kanssa pettäneet heitä, ja mietin koko ajan, miten kehtaisin ehdottaa Timolle uusintaa, ja pelkään että hän kieltäytyy.

- Taitaa olla samankokoinen kuin mulla.Ja ne olivat aika samankokoiset, siinä 16 senttiä, paitsi rehellisyyden nimissä täytyy sanoa että minun oli aika paljon paksumpi. Suoraan sanoen olen joskus ihmetellyt miksi Timo kelpuuttaa minut kaverikseen.Yhdessähän siinä nautittiin, tosin päivänvaloa kestämättömällä tavalla. Sitten minulta tuli.

- Joo, Timo sanoi. - Mutta olihan se kivaakin, vai?Hän ei enää katsonut minua silmiin.

Suhde Santun kanssa kukoisti sisältäen toki niin ylä-kuin alamäkiäkin, vietimme suurimman osan vapaa-ajastamme yhdessä ja viimeistään nyt saattoi sanoa meidän seurustelevan. Santtu silitteli poskeani ja kuiskasi hiljaa "mä rakastan sua", hätkähdin hiukan tunnustusta, sanaa rakastan kun ei ollut tähän mennessä lausuttu mut toinnuin nopeesti ja suutelin Santtua hellästi ja kuiskasin takas "ja mä rakastan sua, oon rakastanu jo kauan". Anyway, annetaan tarinan edetä...Santtu voihki ja kohta sainkin lastin sisääni. Santun vanhempienkin alkuaikojen "nihkeä" asenne meitä kohtaan oli muuttunut heidän huomattuaan ja tiedostettuaan ettei poikien välinen seksi ollut Santulle mikään ohimenevä "nuoruuden kokeilu" vaan ihan aito ja vakava juttu jota ei ollut helppo Santunkaan alkuun hyväksyä. Vaikka olinkin tervetullut vieras nykyään niin vietimme silti suurimman osan ajasta meillä, osaksi siksi että mutsi oli usein iltaisin töissä ja saimme olla kahdestaan aivan rauhassa ja osaksi siksi että mutsi oli aina suhtautunut homouteeni normaalina juttuna eikä häiriintynyt siitä mitenkään ja saimme olla kuin "kotonamme" vaikka mutsi olisi ollutkin paikalla ja kaiken huipuksi mutsi oli vielä "ihastunut" Santtuun ja jaksoi muistuttaa kuinka komea Santtu oli (josta oli kyllä pakko olla samaa mieltä) ja käski pitää siitä kiinni. Kohta olikin taas kulli sisälläni ja Santtu painoi menemään rajusti, kyrpä tuntui taivaalliselta sisälläni enkä voinut muuta kuin voihkia ääneen, myös Santtu kuului nauttivan ja tovin naituaan laukesi uudestaan sisääni.
Muna suussa jätkä mutisi "ei" ja tunki samalla sormeaan peppuuni. Hetken rauhoituttuamme kävimme suihkussa ja palasimme taas sängylle makailemaan kasvotusten ja suukottelimme välillä. Sänkyni natisi jätkän painellessa kulliaan edestakaisin reiässäni ja yltyvästä huohotuksesta päättelin laukeemisen olevan lähellä ja aloin "lypsää" kullia perseelläni "AAH..voi vittu et tuntuu hyvältä.." Kiedoin kädet jätkän kaulaan ja vastasin suudelmaan yhtä kiihkeesti. Makoilimme toisiamme silmiin tuijottaen kunnes muistin kysyä kuka siellä treeneissä oli ollut.

Ensimmäistä kertaa, osa 2

Matti aneli että jäisin pidemmäksi aikaa. Vastasin hänelle kahdella sanalla, kyllä kulta. Samaa jatkui viikon ajan jonka jälkeen hän pyysi minua muuttamaan taloon kanssaan.

Kesä läheni loppuaan ja en edes aluksi tajunnut sitä. Tuo nimitys kuitenkin sai ajatukset valloilleen sen kuullessani ja kiihotti joka kerta enemmän sen iltaisin kuultuani. Matti tuli talolle ja sanoi heittävänsä minut juna-asemalle. Nyökkäsin.

March 10 2017

bellbpoz

Helga Astuu Reippain Askelin Kopiohuoneeseen Ja Aikoo Sammuttaa Tietokoneen Näytön.



Saavuin sovittuna aikana sovittuun paikkaan. Hän kääntyikin yllättäen takaperin ja tuli miehustaani kiinni. Hän kysy tulinko jo sanoin etten vielä ja voisiko hän käydä nelin kontin.Hän sanoi että eiköhän lähdetä ylös.Nainen alkoi jo olla hutikassa ja ajattelin että nyt on aika ottaa ohjaat käsiini ja aloi riisua housujani pois sanoen, ettet varmaan minua puhumaan pyytänyt.

Maailman ympäri 40. päivässä, 10.luku

Nojasimme väsyneinä toisiimme ennen kuin puimme päällemme. Sperma valui lakanalle ja tyynyliinalle. Minun piti saada pillua vielä neljältä naiselta.Pyörittelin sormiani nännin ympärillä samalla käteni hieroessa hänen persettään. Aloin välittömästi imeä tuota kaunista nisää. Kun hän oli ottanut liivit pois, ne luiskahtivat hänen kädestään ja hän kumartui ottamaan niitä maasta. Olimme molemmat niin tyytyväisiä äskeiseen lemmenleikkiimme että päätimme vielä vaihtaa puhelinnumeroitamme.Hän alkoi lähestyä huippuaan ja viimein hän laukesi vaimeasti valittaen. Ooh miten herkullinen näky se olikaan. Hän johdatti minut vaatimattomaan kerrostaloasuntoonsa ja alkoi heti riisua minua ja työnsi minut selin sänkyynsä. Hän vastasi: "Samoin!" Pyysin häntä lopettamaan runkkaamiseni ja istahdin itse tuolille. Hän katsahti minuun ja jatkoi entistä hurjemmalla tahdilla.

Jäimme aivan vaunun perälle, minä nojasin takin selkämyksen kylmää kaidetta vasten miehen painautuessa kiinni minuun, hamutessa huulillaan kaulaani ja kuiskiessa kiihottavia sanoja korvaani.Mies nostaa minut etukumarasta pystyyn, perseeni tuntuu niin täydeltä tapin pilkottaessa pakaroideni välistä. Kun kalu on tyveä myöten sisällä, lähden hitaasti nousemaan ylemmäs, vähän kerrallaan kasvatan liikettä ja ratsastan kalulla nopeuttaen pikkuhiljaa, totuttaen kireän pilluni ihanaan kaluun. Mies availi vaatekaappini ovia ja laatikoita, kunnes päätyi 'leluosastolle'. Mutta sillä ei silti ollut mitään asiaa puhua tuntemattomille toin röyhkeästi, jumalauta mikä nilkki.

Helga (osa 1)

Opettajan ihanat rinnat ovat löytäneet päivänvalon ja toinen käsi nipistelee nännejä lähes kivuliaasti. Alapää oli viimeistellyn näköinen.

Helga tuntee olonsa kummalliseksi. Nauruista kolme on selvästi matalampia ja yksi korkea kuin naisen. Hänet saisi varmaan houkuteltua kaveriksi uimareissulle. Apua pyytävä vaierrus muuttuu hetki hetkeltä. Tällaista kiihkoa ja himoa ei ole nuori opettaja koskaan ennen kokenut.

Helga astuu reippain askelin kopiohuoneeseen ja aikoo sammuttaa tietokoneen näytön. Naisen hame on repaleisena sängynvieressä ja paita selvästi revitty voimaa käyttäen edestä auki. Näin uskoi ainakin Helga. Alushousut tuntuvat päältä kosteilta. Vähän kuin yrittää, tarttuu toimeen pyydettäessä ja pysyy nuhteettomana, niin tulevaisuus tässä koulussa näyttää hyvältä.



Oltiin työporukan kanssa vuokrattu kesämökki erään ison laskettelurinteen lähialueelta.

Huomasin kyllä , että hän oli iskenyt silmänsä itseään ainakin 20 vuotta nuorempaan hiukan pyöreään naiseen.

Ulla otti kaaressa olevasta kalusta kiinni ja alkoi nuolla sen päätä kuin jäätelötuuttia. Kalu tosiaan roikkui polvissa ja hurjan isot kassit.Tässä vaiheessa huomasin jo että kullini oli kova kuin kivi ja vetelin sitä peiton alla , Ulla meni makaamaan vatsalleen ja Esko haki öljypullon laukustaan ja voiteli kalun. Kun tuli aika lähteä mökille takaisinpäin huomasimme Eskon kanssa , että kaikki muut työkaverit olivat jo poistuneet taksilla mökille , joten lähdettiin ajelemaan ja siinä vaiheessa huomasin myös, että mukana oli tämä Eskon tanssikaveri Ulla nimeltään.

Kun tultiin mökille niin naiset ottivat mökin ainoan makuuhuoneen käyttöön ja neljä mieshenkilöä saivat yösijat parvelta ja itse otin pedin tuvasta sekä työkaverini otti tuvan toisella seinällä olevan pedin. Tämä tosiaan tapahtui tuossa 80-luvulla, eli reilu 20 vuotta sitten.

March 09 2017

bellbpoz

Transutytön Unelman Toteutuminen Tms.

Transutytön unelma

Tajusin kuitenkin näkeväni ulko-oven lasin läpi suuren hahmon. Olin meikannut ja pukenut itseni ja peppuni valui kosteana koko illan kun kuuntelin musaa ja tanssin. Olen pukeutunut naiseksi jo muutamia vuosia aina kun siihen oli mahdollisuus. Kävelin hitaasti eteiseen. Ennen kuin avasin oven, katseemme ehti kohdata ulko-oven kirkkaan ikkunalasin läpi. Jo heti ensimmäisen vapaa päivän iltana olin pukeutunut naiseksi. "Transutytön unelman toteutuminen" tms. olis kuitenkin kuulostanut huonolta, joten...

Unelmani ei ollut sen kummallisempi kuin saada joskus kunnolla kyrpää - jokaisen kunnon tytön unelma. Mies, tajusin!

Miehen työ

“Juu keitetään vaan kohta” hän vastasi ja naurahti.

Jaana istahti sängyn laidalle ja katseli kun heitin housuni ja paitani pikavauhtia sängyn vieressä olevalle tuolille.

Menimme suihkusta takaisin makuuhuoneeseen ja katselin kuinka Jaana kuivaili itseään. Viestin, jonka olin saanut aamulla, mukaan hän kuulemma halusi miestä ja pian. kysyin. Olen käynyt silloin tällöin hänen eronsa jälkeen tekemässä hänelle ”miesten” töitä.“Ah kuinka ihanaa” sitten hän imaisi vielä kaluni puhtaaksi ja kaaduin hänen vierelleen sängylle. Jaana taivutti selkäänsä enemmän ja levitti hiukan jalkojaan. Rinnat olivat spermaiset ja Jaana otti spermaa sormiinsa ja maisteli sitä. “Kiva kun pääsit näin pian” hän vastasi ja pyysi minut sisään. Hän imaisi kaluni syvälle suuhun ja sitten hän taas laski sen melkein ulos ja leikitteli kielellään terskani kanssa.

Kukahan seuraavaksi kutsuu?

Yllätys(kö?)



Tappi sai jäädä peppuuni, kun minut pakotettiin lattialle kontilleen.

- Nuole huora!! Niina käski ja levitti jalkansa levälleen…

Kumarruin hänen pillunsa luo, ja aloin nuolla niin hyvin kuin osasin… tappi värisi yhä pepussani, mutta olisin jo tahtonut saada pilluunikin jotain.. ilmeisesti tytöt olivat kuitenkin toista mieltä..Sari irrotti suukapulani.Kunnolla!!

Pyöritin kieltäni Niinan karvattomassa pillussa saaden tämän voihkimaan… ja kannusteen saaneena jatkoin samaa rataa… Sari tuli viereeni, ja jostain dildon löytäneenä alkoi työnnellä isoa dildoa Niinan pilluun samalla kun koetin jatkaa tämän nuolemista…

Tilanne oli äärimmäisen kiihottava… Niina voihki pulpetilla kieli ja dildo pillussaan…

- Joooh… nuole mua huora!!! Luokan ovi sulkeutui viimeisten oppilaiden lähdettyä..

Tytöt tulivat pöytäni luo, ja toinen, Sari, tarttui kiinni nutturalla olleisiin hiuksiini ja päästi pitkät hiukseni vapaiksi…

- Nyt läksytetäänkin tätä narttua.. hän sanoi ja kiskaisi päätäni taaksepäin…voihkaisin kivusta tuntiessani hiustukon irtoavan päänahastani…ja samassa toinen tyttö, Niina tuli taakseni ja sylkäisi kasvoilleni..

March 07 2017

bellbpoz

Kävin Vessassa Lähinnä Juomassa Vettä, Ja Palasin Makuuhuoneeseen.

Sitten sormet työntyivät sisään, ensin yksi ja lopulta kaksi kerrallaan. Lopulta hänen hengityksensä alkoi tasaantua rajun orgasmin jäljiltä, tyttö laittoi dildon takaisin kassin ja alkoi kuivaa jalkojen väliään. Silloin tyttö löysi uudelleen klitoriksensa ja alkoi hyvällä sitä, samalla toinen käsi siirtyi hänen rinnoilleen, sitten käsi joka oli aiemmin hyväillyt rintoja, siirtyi nyt takaisin tekopenikselle, ja molemmat kädet alkoivat liikkua yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Lopulta penis oli melkein kokonaan hänen sisällään. Kuten arvelinkin en saanut mitään vastausta, joten astuin sisään. Nuori nainen alkoi työntää tekopenistä syvemmälle sisäänsä, samalla voihkien Deppin nimeä, ei ollut epäselvää mistä hän haaveili.

Huomasin kuinka hän tuijotti sängyn päädyssä olevaa Johnny Deppin julistetta ja hyväili rintojaan. Siinä minä olin katselemassa kuinka noin 19-vuotias nainen tyydytti itseään.

seksiseuraa suomi

Kaveri kurkkimassa

Imeskelin Marin nännejä ja toinen käteni teki töitään klitoriksen ja häpyhuulten kimpussa. Hidastin taas tahtia, ja pysäytin liikkeen niin, että vain terskani oli Marin sisällä. Tässä asennossa hän on niin pystyssä, että voisi kääntää katseensa vasemmalle taakse https://www.robtex.com/?route=46.19.13.0%2F24 makuuhuoneen oviaukolle. Mari oli siellä peiton alla, mutta ei ollut onneksi sammuttanut kattolamppua.

Kävin vessassa lähinnä juomassa vettä, ja palasin makuuhuoneeseen. Rahaa en tietenkään ottanut kaveriltani vastaan.

Marin kanssa menimme makuuhuoneeseen, jossa jatkoimme jo viimeisessä raflassa alkanutta kiihkeää suutelua ja hyväilyä. Hän oli pieniluinen ja todella kapeavyötäröinen.
Huomattuaan, että näin hänet hän nosti peukalon pystyyn.

sex chat

Käden käänteessä

Tunsin, miten nestenoro valui kaikkein pyhimmästäni kohti lattiaa. Vedin topin takaisin rintojen päälle ja nousin seisomaan vapiseville jaloille.

Hän ei kehdannut sanoa sitä suoraan, mutta selvästi yritti.

Minua nauratti.Se tehosi välittömästi!

Samin ääni värisi.Lisäsin nopeutta ja näin, miten kirkas pisara ilmestyi terskan päähän. ”

Sami oli hetken hiljaa, selvitteli kurkkuaan ja lopulta mutisi:

”Totanoinas... Naurahdin.Jokin esto murtui mielessäni ja aloin kiihkeästi nuolla Samin spermaa sormistani.

Annoin Samille pusun poskelle.

bellbpoz

”ei Helvetti” Kirosin, Mutta Se Oli Jo Liian Myöhäistä.

Muita tyttöjä ei hytissä näkynyt, ilmaisesti Salla ja Lissu olivat omassa hytissämme tai olivat löytäneet muuta seuraa. Hän kohottautuu hieman käsiensä varassa, minun käteni hakeutuu heti alas ja puristan sormeni mulkun ympärille. Yläpuolellamme oleva sänky taitaa olla tyhjänä, sillä sieltä suunnalta ei ollut havaittavissa mitään liikettä. Tunnen kuinka yhteiset mehumme valuvat hitaasti ulos pillusta. Suoro sujahtaa yhdellä työnnöllä pohjaan saakka - liukkaudessa löytyy! Käsi kulkee ihoa pitkin kylkeni yli. Täyteen mittaansa ehtinyt mulkku alkaa vastailla peppuni liikkeisiin ja tekee pitkiä hitaita liukuja pitkin pakaroideni välistä liukasta laaksoa.

Download permissions

Teiniuros

Kokematon kundikin vapisi selässäni ja kiipesi päälleni hoikat pakarat vavahtaen. Varsinkin, jos tuollaiset mölyävät teiniapinat tukkivat seuraan. Hän astui lähemmäksi ja painoi lenkkitossulla uumaani alaspäin, jotta peppu olisi entistä haluttavampi ja tyrkympi. ”Nii-in, pilluun piti koittaa…mutta nyt mä vedänkin sua perseeseen” Sami sanoi ja eroottinen levitti jo kullinnupillaan anustani. ”Ei helvetti” kirosin, mutta se oli jo liian myöhäistä. Pihapöydästä kantautui riehakasta naurua ja puheensorinaa. yksi finninaama möyrysi Hawaiji-paidassaan. Sami piteli kiinni lantiostani rujoin ottein ja pani pitkin pistoin.

Metsälenkillä

Ääntelysi muuttuu hiljalleen voimakkaammaksi, ja enenevässä määrin työnnät minun työntöjäni vastaan. Siirrän käteni vyötäisillesi, ja varovaisesti painan itseäni hieman syvemmälle sisääsi.

Olemme paikoillamme muutaman minuutin, ja sitten vetäydyn sinusta. Katselet kun painan lantioni peppuvakoasi vasten ja hieron kyrpääni pakaroitasi vasten.

Tunnen kätesi selälläni ja takapuolellani. Haluaisin nipistää itseäni.Nyt olet päättänyt toimia, koska työnnät minut irti rinnoistasi ja sanot: "etkös sä luvannut sitä kyrpää?" Vaaleat kauniit hiukset roikkuvat lähes pepun päällä. Tunnen vyötärösi, ja laskiessani käsiäni tunnen peppusi.

Vedän tasaisia pitkiä vetoja vetäen kyrpäni vuoroin ulos lähes terskaa myöten ja työntäen sen vuoroin sisään tuntien pallini sinun sisäreisiäsi vasten. Nojaan isoon kiveen ja asetan käteni päällesi, työntäen sormeni hiuksiisi.

Naidessani tunnen kuinka kosteutesi on lisääntynyt - minun karvoitukseni ja pallini ovat aivan täynnä sinun kosteuttasi, ja reisiäsi pitkin valuu noroja.

aikuiset sinkut
bellbpoz

Nautinnollinen Hetki Jatkui Sillä, Että Kova Kulli Hieroi Levottomasti Vasten Reisiäni.

Hän oli vaalea, sopusuhtainen 25-v nainen. Mutta, jatkoin pumppausta ja ja h-hetken tullessa siirsin kullini hänen suuhunsa ja heitin lastin sinne. Yksinasuvana olin aikuisille hieman huolissani sohvan suojauksesta, mutta se unohtui äkkiä. Naapuri sai orgasmin ja aioin jo pitää taukoa, mutta hän pyysi vain jatkamaan ja pyysi tulemaan suuhunsa. Valitettavasti kohtaamisista ei tullut pysyvämpää, mutta olihan se sellaista naapurisovun hieromista!Tunsin, että naapuri todella oli odottanut munaa, niin märkä hän oli.

aikuiset sinkut

Maatalossa sonnina

Hänen ainoana varusteena olivat kaulassa roikkuvat lehmänketjut, jotka kilisivät olkien peittämällä betonilattialla. Jarl jutteli hiljakseen taluttaessaan kaverinsa pihan poikki nurmikolle sitoen hihnan lipputankoon. Hän alkoi availla Kalen paidan nappeja ja riisui sen. Kale jäi seisomaan kytkettynä liekaan.Hän työnteli terskaa muutamia kertoja aivan aukon suulla, jossa puristus oli paras. Seuraavaksi hän avasi kengän nauhat ja riisui ne siirtyen avaamaan housujen vyötä ja veti vetoketjun alas. Katsoessaan sivulla hän näki isännän märät saappaat ja työtakin alta miehen paljaat, karvaiset jalat.Välillä hänen kyrpänsä riehui hullun lailla Jarlin mielettömässä perseessä, välillä taas rauhallisin vedoin terska aivan sulkijalihaksiin asti ja työntymällä takaisin syvälle pyllyyn. Hän tunsi välillä ihollaan kylmän kumitakin kosketuksen, joka sai hänet värähtämään.Pihaa ympäröivät hoidetut ulkorakennukset.

seksiseuraa netistä

Naapurin namu 13

Ville nousi, hieraisi vettä kasvoiltaan. Uniset, sikkuraiset silmät katsoivat mua ja miehen naamalle levisi leveä virnistys. Mulla ei ois mitään sitä vastaan jos se iso kulli tuliskin taas ja antaisi kuuman orkun. Hieroin persettäni lujemmin kullia vasten. Iso kulli oli herännyt.

- Mitenkähän tästä selviää?

Nautinnollinen hetki jatkui sillä, että kova kulli hieroi levottomasti vasten reisiäni.

- Painan.. .Ville huohotti ja kulli oli sisässäni kovempana kuin koskaan. Ville hyväili edelleen pakaroitani, sai pilluni sykkimään.

bellbpoz

- Nuole Puhtaaksi!!

Käsistä pitäen nuoret naiset ohjasivat minut Janeten huoneen parisängylle istumaan. Sormen kärki tavoittelin reikään ja upposi sinne melko helposti. ”Ihanaa”, ajattelin, ”aivan taivaallista!”. Tytöt olivat ottaneet lastini viinilasiini salaa. Yritin koskea nelinkontin olevaa naista selästä ja tämän pyöreästä perseestä, mutta Janette ohjasi käteni pois. Mari ulvahti kielen osuessa herkimpäänsä. Taivaallinen tunne terskassani sai tajuntani pimenemään hetkeksi, kunnes Mari vaativa ääni sanoi, etten saisi missään tapauksessa tulla ennen kuin saisin siihen luvan.

nainen hakee seksiseuraa

Yllätys(kö?)



- Nouse seisomaan, huora!! Luokan ovi sulkeutui viimeisten oppilaiden lähdettyä..

Pyöritin kieltäni Niinan karvattomassa pillussa saaden tämän voihkimaan… ja kannusteen saaneena jatkoin samaa rataa… Sari tuli viereeni, ja jostain dildon löytäneenä alkoi työnnellä isoa dildoa Niinan pilluun samalla kun koetin jatkaa tämän nuolemista…

Tilanne oli äärimmäisen kiihottava… Niina voihki pulpetilla kieli ja dildo pillussaan…

- Joooh… nuole mua huora!!!

- Nuole puhtaaksi!!

Niina oli köyttänyt lanteilleen remmidildon, ja tämän nähdessäni suljin silmäni ja hymyilin itsekseni… saisin sittenkin minäkin valuvaan pilluuni jotain…

Niina tuli taakseni, ja alkoi sovittaa dildoa pilluuni… levitin jalkojani enemmän ja voihkaisin nautinnosta kun dildo upposi sisääni… Sari käänsi kameraa meihin päin, jotta kaikki tapahtumat varmasti tulisivat nauhalle..Sari irrotti suukapulani.

Villan lämpöä 2

Työntelin rajusti ja Niinan liikkeistä päätellen hänen huippunsa oli lähellä.

Jännittyneenä nousin autosta ulos kirpeään pakkasilmaan. Nopea kosketus teki hävyttömän hyvää.Essi päiväkahvit tilasi ne minulta.”Hän otti mitat käsien pituuksista, rinnanympäryksestä, kokopituuden. Katselin hienoja talvisia maisemia ja kuuntelin kun pakkanen raksahteli puissa.Hän on erittäin hyvä neuloja ja ymmärtää näitä… sanoisinko erityistarpeita. Hän sanoi hymyillen.

bellbpoz

Miehen Kalu Oli Suuri Kaikella Tapaa: Pitkä, Kaareva Ja Paksu, Sen Alla Hyvin Suuret Kivespussit.



"Tahdon sut tässä ja heti", mies kuiskaa käheällä äänellä ja polveni melkein notkahtavat. Tahdon lisää täytettä ja sitä myös saan. Hyväilen palleja kädelläni toisen puristaessa kalun tyveä. Hän lysähtää päälleni ja me molemmat vain nytkähtelemme täydellisen tyydytyksen vietävinä.

"Tuntuuko hyvältä?" Tunnen jotain kovaa pakaroillani hänen painautuessa yhä tiiviimmin minuun. Hänen kalunsa seisoo edelleenkin kovana kuin kallio. Laskeudun kyykkyyn reidet levällään, runkkaan kalua hetken kädelläni ja tuon sitten terskan huulilleni. Riisun paidan pois ja avaan rintaliivien hakaset, hän tiputtaa olkaimet alas ja vetää vaatekappaleen pois lattialle.

liveseuraa milf

Aviomies kertoo

Koskin elämäni ensimmäisen kerran vieraaseen kovaan kaluun.

Vaimoni huomasi äkkinäisen kiihtymykseni ja kääntyi siinä välissämme selälleen, käänsi katseensa vieraaseen mieheen ja suuteli häntä. Häkellyin, mutta mies puhui niin leikkisään sävyyn, että en kuitenkaan osannut loukkaantua. Näin miten vaimoni joutui avaamaan huulensa, jotta paksu terska mahtuisi hänen pieneen suuhunsa. Ja kun sanoin haluavani katsoa kun vieras nussii vaimoani, hän käski minun sanoa se englanniksi.

Miehen kalu oli suuri kaikella tapaa: pitkä, kaareva ja paksu, sen alla hyvin suuret kivespussit.

Uusia kokemuksia

Itselläni on toki koko päivä aikaa tehdä mitä huvittaa muiden kotihommien lomassa. Sitten hän lähestyi minua ja otti jaloistani kiinni nostaen ne ilmaan. Puin ne päälleni sekä laitoin päähäni punaisen peruukin ja odotin. Itse tykkään antaa ja Pekka ottaa.

Vaikka treffipalvelu kotimme onkin siisti ja itsekin hoidamme itseämme, emme kuitenkaan ole mitään niuhottajia vaan saatamme esimerkiksi seksin jälkeen nukahtaa toistemme syliin ja käydä suihkussa vasta aamusella. Hän oli myös normaalia tukevampi ja korkeasti koulutettu yritysjohtaja. Joskus Pekka tulee vasta myöhään töistä ja jos häntä haluttaa niin harrastamme pikaista seksiä ja nukahdamme saman tien. Hetki kiihotti molempia ja juuri tällaista piristystä kaipasimmekin. Nyt 5 vuotta myöhemmin, asumme yhdessä. Kiitin Pekkaa avusta ja suutelimme. Hän laski myös alushousujaan alemmas ja housuista pomppasi esiin Pekan kova kulli.

March 06 2017

bellbpoz

Lastasimme Tavarat Ja Ostimme Eväät Ja Lähdimme Kohti Maaseudun Rauhaa.

Jossain vaiheessa puhe kuitenkin kääntyi seksielämään ja Arvi valitteli olleensa ilman naista jo liiankin kauan. Lapsiemme kanssa hän tulee kuitenkin loistavasti toimeen, huolimatta pitkistä päivistään ja viikonlopun huveistaan.

Arvi asettui polvilleen lattialle ja alkoi nuolla ja sormettaa minua tavalla, jota aviomieheni ei olisi koskaan osannut! Suutelimme pitkään ja kiihkeästi sängyllä ja tunsin kuinka olin läpimärkänä ja halusin tämän kauan ihailemani aisan sisälleni ja äkkiä! Lastasimme tavarat ja ostimme eväät ja lähdimme kohti maaseudun rauhaa. Olen ollut naimisissa mieheni Jarmon (37) kanssa jo noin 10 vuotta. Menin takaisin pirtille ja istahdin poikien kanssa terassille. Viimein tunsin Arvin olevan tulossa ja valmistauduin ottamaan lastin suuhuni.

Not shared

Tädiksi

Hän oli katsomassa opiskeluasuntoa itselleen. Autoin pukeutumisessa ja tietty sukkanauhoja kiinnittäessäni hipaisin ihanaa nuorta penistä, joka heti osoitti elonmerkkejä.Kahvia juodessamme hän vaikutti vähän hämilliseltä. Hain hänelle kaapistani mustan sukkanauhavyön, mustat sukat, pikkuhousut ja rintsikat. Siitä myöhemmin, jos haluat tietää.Hymyilen hän nyökkäsi ja antoi suukon kovana olevalle klitalleni. Hän kertoi joskus haaveilleensa kokeilla naisten alusasuja, mutta kotona asuessaan ei uskaltanut.Jumaloin hänen sääriäänja kovana olevaa klittaa, mutta miten? Punastuin, mutta hän sanoi olevansa kertomatta kenellekään.

seksideitti

March 05 2017

bellbpoz

He Makasivat Hetken Siinä Lattialla.

Anne arveli minun olevan psyykkisesti mahdollinen heidän jatkuvampaan käyttöönsä ja halusi vain tarkistaa lähemmin minut.

Somaan perseen ja pillun osalta antavaan tiukasti nyöritettyyn nappanahkashortsi-boleroasuun sonnustautunut, hiuskiehkurallaan leikittelevä Anne ei juuri vitun vittuakaan reagoinut minun liki varttitunnin kestäneeseen urakkaani, jossa jouduin nielemään tulvivan spermalastin lisäksi vähän muitakin kertyneitä hajuja. Tavalliseen jumppa- ja oloasuunsa pukeutunut Anne käski minun pian riisuuntua ja laittautua selälleen. Hmmmh…peräaukkosi…en usko että kylmiltään selviät meidän kanssa - tai siis tarkemmin sanoen Mikon kanssa.

Samaan usvaan menikin siis tämä perjantaipäivä anno domini - tai voitaisiinko se pukea nahka-asuiseen kieliasuunsa Anne Domina. Näen ensi kertaa Mikon täydessä Master-sotisovassaan. Vastasin kuukausi sitten netti-ilmoitukseen, jossa aviopari etsi miestä "lemmikikseen". Olin siis menettänyt tajuntani, sen nyt jotenkin käsitin kun viimein heräsin aiemmin puheena olleen suuren omakotitalon jossain olohuoneessa. Onneks mulla on oma tosimies, joka pystyy tyydyttämään mut aina ja joka kulmasta!"

seksiseuraa suomi

Tirkistelijä ja kiduttaja

Parempi niin."Pane mua kovaa, senkin Pukki!!!" Tero sanoi tulevansa huomenna. "Sähän oot ihan kiimainen!" Räjähdin valtavaan orkkuun kun Tero laittoi sormensa minun clitorikselleni. Himottamaan siinä alkoi.

He makasivat hetken siinä lattialla. Hymyilin ja näytin sormella, että ei sanaakaan siitä että olen hereillä. huusin hänelle toisen orkun tullessa.

iskuri treffit
bellbpoz

Leikki Jatkui Muutamia Minuuttia.

Koko ajan tunsin, miten siemennestettä valui kalustani hierontapöydälle. Leikki jatkui muutamia minuuttia.

Simo kiersi kyrpääni taitavasti koskematta siihen kertaakaan. Se oli elämäni ensimmäinen suihinotto, ja se tuntui käsittämättömän hyvältä. Sitten Simo alkoi hieroa persereiän ja peniksen välistä aluetta, enin erittäin hellin liikkein, mutta sitten aina vain voimakkaammin.

Pakaroiden hieronta tuntui aivan mahtavalta. Nuoleskelin Simon palleja ja annoin kieleni eksyä hivenen persereiän sisälle.

seksiseuraa oulusta

Jaana



- Aah, ihanaa, älä lopeta, nuole, nuole mun pillua aih, älä lopeta multa tulee kohta.

- Voisihan sitä vielä yhdet nopeat käydä vetäisemässä.

Aloin liikutella kyrpääni edestakaisin tuossa tositiukassa onkalossa Jaanan alkaessa voihkia työntöjeni tahdissa eikä kestänyt kauaa kun tunsin että kyrpäni oli valmiina siementämään ja alkoi roiskimaan spermaa tuon kiimapillun syvyyksiin

Kyrpäni alkoi veltostumaan ja vedin sen pois pillusta ja autoin Jaanan ylös pöydän päältä ja riisuimme toisiltamme loputkin vaatteet ja siirryimme makuuhuoneen puolelle.

Jaanan pillu alkoi supistella ja sylkeä tuota ihanaa nektaria kasvoilleni.

- Auts, tuntuu hyvältä saada kunnon kyrpää pitkästä aikaa, Jaana kuiskasi kiimaisena.

Illan edetessä Jaana alkoi tehdä lähtöä jolloin tarjouduin saattamaan hänet kotiin ja saatuani myöntävän vastauksen poistuimme kohta pubista.

- Jep, Pian mä tiedänkin, tutustuttiin tossa puoltoista kuukautta sitten, totesin Jaanalle.

Jaana asui noin puolen kilometrin päässä joten matka ei kestänyt kauan.

Tarrasin Jaanaa hiuksista ja aloin nussimaan Jaanaa suuhun mutta ennenkuin laukesin, vedin syljestä kiiltelevän kyrpäni pois Jaanan suusta, autoin Jaanan ylös ja siirryimme keittiönpöydän ääreen jolle työnsin Jaanan selälleen ja riisuin Jaanalta samalla alavartalon paljaaksi.

General Info
bellbpoz

Leikki Jatkui Muutamia Minuuttia.

Koko ajan tunsin, miten siemennestettä valui kalustani hierontapöydälle. Leikki jatkui muutamia minuuttia.

Simo kiersi kyrpääni taitavasti koskematta siihen kertaakaan. Se oli elämäni ensimmäinen suihinotto, ja se tuntui käsittämättömän hyvältä. Sitten Simo alkoi hieroa persereiän ja peniksen välistä aluetta, enin erittäin hellin liikkein, mutta sitten aina vain voimakkaammin.

Pakaroiden hieronta tuntui aivan mahtavalta. Nuoleskelin Simon palleja ja annoin kieleni eksyä hivenen persereiän sisälle.

seksiseuraa oulusta

Jaana



- Aah, ihanaa, älä lopeta, nuole, nuole mun pillua aih, älä lopeta multa tulee kohta.

- Voisihan sitä vielä yhdet nopeat käydä vetäisemässä.

Aloin liikutella kyrpääni edestakaisin tuossa tositiukassa onkalossa Jaanan alkaessa voihkia työntöjeni tahdissa eikä kestänyt kauaa kun tunsin että kyrpäni oli valmiina siementämään ja alkoi roiskimaan spermaa tuon kiimapillun syvyyksiin

Kyrpäni alkoi veltostumaan ja vedin sen pois pillusta ja autoin Jaanan ylös pöydän päältä ja riisuimme toisiltamme loputkin vaatteet ja siirryimme makuuhuoneen puolelle.

Jaanan pillu alkoi supistella ja sylkeä tuota ihanaa nektaria kasvoilleni.

- Auts, tuntuu hyvältä saada kunnon kyrpää pitkästä aikaa, Jaana kuiskasi kiimaisena.

Illan edetessä Jaana alkoi tehdä lähtöä jolloin tarjouduin saattamaan hänet kotiin ja saatuani myöntävän vastauksen poistuimme kohta pubista.

- Jep, Pian mä tiedänkin, tutustuttiin tossa puoltoista kuukautta sitten, totesin Jaanalle.

Jaana asui noin puolen kilometrin päässä joten matka ei kestänyt kauan.

Tarrasin Jaanaa hiuksista ja aloin nussimaan Jaanaa suuhun mutta ennenkuin laukesin, vedin syljestä kiiltelevän kyrpäni pois Jaanan suusta, autoin Jaanan ylös ja siirryimme keittiönpöydän ääreen jolle työnsin Jaanan selälleen ja riisuin Jaanalta samalla alavartalon paljaaksi.

General Info

May 15 2015

bellbpoz

Action 9 Investigates Dating Service | Www.wftv.com

Dating app Zoosk drops IPO plans

The Zoosk App on Android Wear The Attorney General claims Singles Plus used secret recordings and deception to sign customers to contracts they could not get out off. Action 9's Todd Ulrich found customers who now feel violated and want answers and refunds. Elaine Smith claims inside the Singles Plus officea manager had taken her driver's license, so she felt trapped and just signed the contract to get out. I felt like a hostage, and I just want to get up and go," said Christina Lameirao. Lameirao said the company took her driver's license, too. They kept it until the end, and I signed a contract," she said.
For the original version including any supplementary images or video, visit http://www.wftv.com/news/news/local/action-9-investigatings-dating-service/nmF8L/

'Pretty Little Liars' Actress Ashley Benson Shares Thoughts On Dating Actors

ashley benson I am the director of Diversity Limited, a business that is a vehicle for my work in investment, advice and consultancy. Diversity has holdings in manufacturing, property and technology companies and undertakes advisory work. For my complete disclosure statement, click here . I have a background across various industries, owning businesses in the manufacturing, property and technology sectors and make my day to day living consulting to technology vendors and customers.
For the original version including any supplementary images or video, visit http://www.forbes.com/sites/benkepes/2015/05/12/dating-announced-but-are-salesforce-and-sage-plotting-a-deeper-hook-up/

continue reading this..

Dating Announced, But Are Salesforce And Sage Plotting A Deeper Hook Up? - Forbes

Read More Meet the dating website for hedge funds Nearly 4,000 businesses are involved in matchmaking. The number of available apps also continues to expand, with a range of choices for those searching online for romance. For example, there's happn , a dating app that shows potential matches. Here is how it works: Every time you cross paths with another happn member, whether that's on the http://charlesfelm.wordpress.com/2014/07/26/%ef%bb%bfcurse-of-scots-ch-03/ street, at a party or bar, their profile shows up on your timeline. Happn, founded in 2014 in Paris, now has 750,000 daily active users.
For the original version including any supplementary images or video, visit http://www.cnbc.com/id/102667812

Dating app Zoosk drops IPO plans

The Zoosk App on Android Wear The number of available apps also continues to expand, with a range of choices for those searching online for romance. For example, there's happn , a dating app that shows potential matches. Here is how it works: Every time you cross paths with another happn member, whether that's on the street, at a party or bar, their profile shows up on your timeline. Happn, founded in 2014 in Paris, now has 750,000 daily active users.
For the original version including any supplementary images or video, visit http://www.cnbc.com/id/102667812?__source=yahoonews&par=yahoonews

Her and Brad have done a good job at keeping private, but Im sure that takes work. Its too much attention when two powerful people are together. Benson even shared that she found rumors of her dating all her male co-stars in "Pretty Little Liars" to be strange because none of the reports was true. Benson plays the role of the sweet, sly and style-obsessed Hanna Marin in the popular TV show. But she shares that her next three films will likely change how audiences think about her.
For the original version including any supplementary images or video, visit http://www.ibtimes.com/pretty-little-liars-actress-ashley-benson-shares-thoughts-dating-actors-1921823

April 26 2015

bellbpoz

Jessica Szohr Is Dating Hayden Panettiere?s Ex Scotty Mcknight | Jessica Szohr, Scotty Mcknight | Just Jared Jr.

The 30-year-old actress and 27-year-old NHL player were spotted holding hands at Don Julios Neon Carnival during the 2015 Coachella Music Festival earlier this month, according to Us Weekly . During the festival, Scotty posted a collage with pics of him with Jessica and wrote on Instagram , Great times with even greater people. Old friends and new. Peace out Coachilla ?. Check out the pic below! If you dont remember, Scotty previously dated Hayden http://parkcwxh.wordpress.com/2014/08/11/%ef%bb%bfosa-2-santtu/ Panettiere in 2011.
For the original version including any supplementary images or video, visit http://www.justjaredjr.com/2015/04/25/jessica-szohr-is-dating-hayden-panettieres-ex-scotty-mcknight/

Jessica Szohr Is Dating Scotty McKnight, Hayden Panettiere's Ex - Us Weekly

Credit: Earl Gibson III/WireImage; Araya Diaz/WireImage Attention, Upper East Siders! Gossip Girl alum Jessica Szohr has a hunky new man in her life. The Two Night Stand actress, 30, was spotted holding hands with her new beau Scotty McKnight at Don Julios Neon Carnival in Indio, Calif.
For the original version including any supplementary images or video, visit http://www.usmagazine.com/celebrity-news/news/jessica-szohr-dating-scotty-mcknight-hayden-panettiere-ex-2015244

How you can find love ? even after 70 | New York Post

Officially registered members [registration is free] will be welcomed to use the systems internal mail feature for daily correspondence with potential partners, also they can feel free to access a slew of other features, including Live Dating Advisor, active STD Forums, regularly updated Blogs, Local Support Events, News and Videos, STD Care Locations, Dating Tips and Ideas etc., through which, they can simply search for site-verified members, who are most sincere, serious and credible; they can read relevant inspirational stories, frequent Q & A with site professional counselor and treatment stories to get useful information and uplift your morale; and they can also use online anonymous-chat features to find possible meet-ups, and so forth and so on. It purely works as a registered-only area which resembles a social media site but has features far beyond that of a local social network. What is HPV HPV is short for Human Papilloma Virus. Most infections are subclinical in nature, implying no physical symptoms but when they do, they may cause benign physical growths such as warts, or cancers that may affect the webblog cervix, and the reproductive system. HPV variants 16 and 18 are the most determinant causes of 70% cervical cancer cases in the world.
For the original version including any supplementary images or video, visit http://www.prweb.com/releases/2015/04/prweb12676072.htm

Famed STD Dating Site Offers New Sub-brand Focused on Individuals with HPV

Now youre looking to share values and ideas with someone who sees you for who you are. Its no longer about happily ever after but about comfort and understanding, so slow and easy is best. Dont talk too much about your ex. Former partners will be mentioned, but dont go into detail.
For the original version including any supplementary images or video, visit http://playerforge.de/gracefuleyesigh23/blog/304146/ href='http://nypost.com/2015/04/25/how-you-can-find-love-even-after-70/' >http://nypost.com/2015/04/25/how-you-can-find-love-even-after-70/

April 10 2015

bellbpoz

Dating budjetti: Rajaa säästäväisyys ja on halpa - Yahoo News

Starbucks, Chipotle keskuudessa top 30 1-date kohteet mukaan vuodelta app Clover | ABC7.com

Kestää ehkä kaivaa löytää niitä, mutta on syytä jokaisen. Jos olet halpuus: otat päivämäärä lähimpään pikaruokaketju. Ja voisi jopa kannustaa tilaaminen pois arvoa valikosta. Mitä eroa?
Kuten täydentäviä kuvia tai video alkuperäistä vierailla http://news.yahoo.com/dating-budget-line-between-frugality-being-cheap-125000925.html

Starbucks, Chipotle keskuudessa top 30 1-date kohteet mukaan vuodelta app Clover | abc7chicago.com

Starbucks, Chipotle, Panera Bread, Cheesecake Factory ja Texas Roadhouse pyöristää top 5. Tutkimuksessa paljastui myös, että miehet haluavat vierailla täällä kokoontuu ravintoloita kun taas naiset haluavat tavata kahviloissa. Kaikissa ikäryhmissä rankattu top spot kahvia Starbucks. Ravintolat daters 18-24 mieluummin Chipotle, 25 - 34-vuotiaista mieluummin Cheesecake Factory, ja nämä 35 vanhemmat mennä Olive Garden.
Kuten täydentäviä kuvia tai video alkuperäistä vierailla http://abc7.com/society/dating-app-releases-list-of-top-30-1st-date-spots/640761/

Tutkimuksessa paljastui myös, että miehet haluavat tavata ravintoloissa, kun taas naiset haluavat tavata kahviloissa. Kaikissa ikäryhmissä rankattu top spot kahvia Starbucks. Ravintolat daters 18-24 mieluummin Chipotle, 25 - 34-vuotiaista mieluummin Cheesecake Factory, ja nämä 35 vanhemmat mennä Olive Garden.
Kuten täydentäviä kuvia tai video alkuperäistä vierailla http://abc7chicago.com/society/dating-site-releases-list-of-top-30-1st-date-spots/640761/

March 22 2015

bellbpoz

Tinder Reportedly Hires New Ceo | Fox Business

Man Seeking Woman's 10 Best Visual Metaphors for How Terrible Dating Is - Yahoo News

Market Data provided by Interactive Data ( Terms & Conditions ). Powered and Implemented by Interactive Data Managed Solutions . Company fundamental data provided by Morningstar . Earnings estimates data provided by Zacks. Mutual fund and ETF data provided by Lipper .
For the original version including any supplementary images or video, visit http://www.foxbusiness.com/markets/2015/03/20/tinder-reportedly-hires-new-ceo/

Oops, he'd left his dick at the bar like a forgotten credit card! This particularly scene also gifted us with the lines of the season, uttered by guest-star Tim Heidecker, who played the bartender: "Hey buddy, how do you http://enupyxyqi.wordpress.com/2014/08/04/tytot-puuhissa/ think I feel? I just wrestled a pitbull for a shit-covered dick," and the runner-up, "Hey, here are your dicks." 4. Married Girls' Tea Party View gallery . When: Episode 9, "Teacup" Real-world scenario: You think YOU have it tough in the dating world?
For the original version including any supplementary images or video, visit http://news.yahoo.com/man-seeking-womans-10-best-180300257.html

Online Dating App Grindr Isn't Liable For Underage 'Threesome' - Forbes

The rumors started back in 2013, when they were seen dancing at a charity event and rumors of a relationship blossomed. Sources now http://boycencgh.wordpress.com/2014/07/23/%ef%bb%bfalien-impulses/ say the duo spend a lot of time together but not romantically. An insider told People , This is not some intense romance. Jamie and Katie are friends and have been for a long time. The source added, They are two adults who are attractive and single, and so apparently conclusions will be drawn." Holmes bought a home in Los Angeles recently and now lives there with daughter Suri, 8.
For the original version including any supplementary images or video, visit http://thecelebritycafe.com/feature/2015/03/dating-rumors-surface-again-about-jamie-foxx-and-friend-tom-cruises-ex-wife-katie-ho

WATCH: 'You're Cute for a Black Guy' Skewers Gay Dating World | Advocate.com

You Saponaro turned around and sued Grindr for negligence because it allowed a minor to misrepresent his age. There are some obvious problems with this lawsuit. First, Grindr had no direct relationship with Saponaro; he wasnt a Grindr subscriber (LeMunyon was). As a result, the court says that Grindr had no duty to Saponaro.
For the original version including any supplementary images or video, visit http://www.forbes.com/sites/ericgoldman/2015/03/19/online-dating-app-grindr-isnt-liable-for-underage-threesome/

Dating rumors surface again about Jamie Foxx and friend Tom Cruise's ex-wife, Katie Holmes | TheCelebrityCafe.com

The short, Youre Cute for a Black Guy, debuted last weekend at Outfest Fusion, a Los Angeles film festival that showcases LGBT people of color. The film features first-person accounts of the real-life outrageous comments made by white men during courtship, such as Im not really into ethnic guys, Will you be my n-----? and Ive totally never dated a black person before, but if I did, I totally would get with you. The filmmaker, Cameron Johnson, told The Huffington Post he made the film because I wanted to make sure that I wasnt crazy. "I couldnt be the only gay black man who white dates have said insane things to, so I ventured to find others who shared my experiences, Johnson said. What I discovered is that my story isnt uncommon, its just untold. I hope that my work will help to broaden the discussions of what it looks like to be a gay man in 2015 and give people insight into worlds they havent understood. Also, seriously never say any of these things to black men again." Johnsons past work includes Try This Instead , a Web series that also addresses race issues.
For the original version including any supplementary images or video, visit http://www.advocate.com/arts-entertainment/people/2015/03/20/watch-youre-cute-black-guy-skewers-gay-dating-world

Older posts are this way If this message doesn't go away, click anywhere on the page to continue loading posts.
Could not load more posts
Maybe Soup is currently being updated? I'll try again automatically in a few seconds...
Just a second, loading more posts...
You've reached the end.

Don't be the product, buy the product!

Schweinderl